Elämässäni on ollut yksi ihminen, joka katsellaan saa sydämeni hakkaamaan, raajat tärisemään ja hengityksen epätasaiseksi. Yksi katse niihin sinisiin suuriin silmiin saa kaiken katoamaan.
Valitettavasti en voi puhua avomiehestäni, vaan siitä pojasta, jonka kanssa leikittiin pallohippaa 12-vuotiaasta lähtien. Viimeiset sanat, kun kaikki oli vielä hyvin: "Jos me nyt harrastetaan seksiä, me pilataan kaikki tää." Haluttiinko se kaikki hiljaisuus ja tyyneys pilata? En tiedä mitä halusin, mutta pilalle se meni ja kaikki heitettiin roskana ikkunasta pois. Miksi? Mietin itsekin vielä.
Viimeisestä tapaamisestamme on nyt reilu puolitoista vuotta. Joka kerta, kun unohdan koko ihmisen, näen unta hänestä. Minun ei anneta unohtaa. Enkä tiedä, mitä tehdä. Olen taas muutaman viikon häntä muistellut. Eikä mikään tunnu tällä hetkellä niin pahalta kuin tosi asia, että en näe häntä enää ikinä.
Toinen tosia asia, joka nujertaa, oli hänen viimeiset sanat tässä kurjuudessa: "Mene sinne Anas luokse." Kuin häntäkin olisi sattunut. Itse hänelle aikoinaan kerroin tunteistani, mutta hän en kertaakaan avannut itseään minulle suuntaan tai toiseen. Oletin tietenkin, että hän ei halunnut mitään muuta kuin sitä yhtä ja samaa.
Kaikki juontui siitä, että jouduin reilu kolme vuotta sitten tilanteesee, jossa omasta mielestäni en joutunut valitsemaan. Mitä valitsemista siinä oli, kun toinen halusi seurustella ja rakastaa minua, ja toinen tyytyi vain kahden keskisiin kävelyreissuihin eikä puhua pukahtanutkaan tunteistaan? Oliko se valinta? Muistan vieläkin viimeisen halauksen, kun hän tajusi, että salaiset tapaamisemme tulevat jäämään taakse ja jatkan elämääni toisen miehen kanssa.
Jos hän olisi vain sanonut, että haluaa minun jäävän luokseen, en olisi sekuntiakaan epäröinyt.
Epäröisinkö vieläkään? En tiedä. Suhde Anan kanssa on vienyt sieluni. En luota keneenkään.
Mutta hetken mietittyäni asiaa, olisin valmis jättämään kaiken Anan kanssa rakentaman taakseni ja lähteä edes yrittämään.
Monta sekuntia olen elämästäni sen jälkeen luovuttanut ajatukselle, että antaisin mitä vain, että pääsisin edes hetkeksi takaisin.
Toivon, että viimeinen tapaamisemme ei ollut viimeinen.
PS: Taidan tästä hiipiä Anan vieren joko nukkumaan tai yrittämään jotain ihan muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti